BLOGI

Sulkapallo lajina vaatii jaloilta paljon. Vauhdikas liike, hypyt ja terävät suunnanmuutokset ovat omiaan rasittamaan jalkoja rasittavuudella, jolle ei löydy vertaa kovinkaan monesta lajista. Miten sitten sulkapalloilija voi minimoida tätä rasitusta?

Esimerkin lähtökohta: Henkilö x, pelannut 3 vuotta muovipallolla, aina samojen kavereiden kanssa. Harrastaa sulkapallon lisäksi kuntosalilla käyntejä epäsäännöllisesti kerran viikossa. Haluaisi kilpailla sulkapallossa ja tulla mahdollisimman hyväksi pelaajaksi.

Sulkapalloilu lajina vaatii kengiltä ominaisuuksia, joita ei välttämättä monissakaan perussisäpelikengissä ole: Päkiävaimennus vaimentamaan hyppyjen alastuloa, kantavaimennus suojaamaan kantapäätä verkkoaskeleessa, sivuttaistuki estämään jalkaterän vääntymistä ja kaikilla alustoilla, lakkalattiasta urheilumattoon, pitävä kengänpohja.

Tietääkseni vain pari suomalaista sulkapallovaikuttajaa on teettänyt itselleen nimikkomailan. Halusin mukaan tähän harvalukuiseen joukkoon selvittääkseni, miten oman mailan voi saada. Ajatuksissa luonnollisesti oli, että voisi kokonaisen oman brändin tuoteperheenkin saada aikaiseksi.

Kilpapelaajille tilanne ei yleensä tule yllätyksenä, mutta harrastajapelaajat saattavat toisinaan tulla hyvinkin hämmentyneinä reklamoimaan jännittäjälle otsikon mukaista sattumusta. Useimmiten vielä sen jälkeen, että asiakas on halunnut mailaansa aiemmasta poiketen erityisen hyvän kilpajänteen, olettaen samalla sen olevan erityisen kestävä. Totuus...

Luo kotisivut ilmaiseksi! Tämä verkkosivu on luotu Webnodella. Luo oma verkkosivusi ilmaiseksi tänään! Aloita